10-vuotiaana sain käteeni ensimmäisen kerran voimistelunauhan ja innostuin tanssimaan. Pyysin äitiä tilaamaan sellaisen meille kotiin ja tanssin nauhan kanssa pelloilla ja trampoliinilla. Samalla Missio Church Jyväskylä -seurakunnassa perustettiin lasten ylistystanssiryhmä, johon minut pyydettiin mukaan.
Tanssista tuli minulle jo lapsena todella tärkeä tapa ylistää Jumalaa ja nautin siitä, kun sain vapaasti tanssia monta tuntia seurakunnan ylistyshetkissä. En halunnut ystäväni kanssa mennä pyhäkouluun, sillä se olisi kestänyt liian kauan ja olisimme missanneet ensimmäiset biisit puheen jälkeen.
Aloin ymmärtämään, että Jumala oli antanut minulle tanssin. Hän haluaa, että tanssin. 13-vuotiaana rukoilin Jumalalta unelmaa ja sain sydämelleni elää täysillä Jumalan kanssa, luottaa Häneen 100% ja kertoa kaikille Hänen teoistaan. Se unelma ja päätös on kantanut. Se on edelleen suurin unelmani. Sen jälkeen Jumala on kyllä ohjannut ja näyttänyt tarkemmin mihin suuntaan mennä, mutta muut unelmat ovat turhia, jos perustus ei ole kunnossa.
Koin yläasteikäisenä, että Jumala kutsuu minut opiskelemaan tanssia. En ollut vielä silloin käynyt yhdelläkään tanssitunnilla. Aloin käymään tanssitunneilla 9-luokalla ja samana vuonna kirjoitin päiväkirjaan:
”Meen Norssiin lukioon. Haluisin muuttaa Jyväskylään. Muuttaminen mahdollistais tanssituntien ottamisen: baletti, jazz, nykytanssi. Lukion jälkeen Turkuun opiskelemaan tanssinopettajaks.”
27. tammikuuta 2014
En halunnut itse suunnitella elämääni, joten tuon kirjoituksen jälkeen kirjoitin, että Jumala saa täydellisen vapauden muokata suunnitelmia. Tuo kaikki kuitenkin toteutui. Uskon, että Jumala oli antanut nuo ajatukset minulle.
Lukioaikani meni tanssitunneilla ja seurakunnassa. Joka syksy, kun tanssikoulujen lukujärjestykset julkaistiin, olin neuvoton. Tiesin, että minun tulisi tanssia, ja paljon. Viikossa oli kuitenkin vain viisi arki-iltaa. Missään vaiheessa ei ollut vaihtoehtona ottaa tanssitunteja niin paljoa, että ne menisivät seurakunnan tilaisuuksien päälle. Joka syksy rukoillen päädyin siis siihen, että käyn tanssitunneilla kolmena päivänä viikossa. Se tuntui minusta aivan liian vähältä. En voisi päästä opiskelemaan tanssia, jos harjoittelisin niin vähän.
Mutta Jeesus sanoi heille (opetuslapsille): ”Ei heidän tarvitse mennä pois. Antakaa te heille syötävää.” He vastasivat hänelle: ”Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa.” Hän sanoi: ”Tuokaa ne tänne minulle.” Sitten Jeesus käski kansan asettua ruohikolle. Hän otti ne viisi leipää ja kaksi kalaa, katsoi ylös taivaaseen ja siunasi ne. Sitten hän mursi leivät ja antoi ne opetuslapsilleen. Opetuslapset jakoivat ne kansalle. Kaikki söivät ja saivat kyllikseen, ja tähteeksi jääneitä palasia kerättiin kaksitoista täyttä korillista. Syömässä oli noin viisituhatta miestä ja lisäksi naisia ja lapsia.
Matteus 14:16-21
Jälkeenpäin olen ajatellut, että olin kuin opetuslapset, jotka sanoivat Jeesukselle: ”Meillä ei ole täällä muuta kuin viisi leipää ja kaksi kalaa.” Sanoin Jumalalle, että minulla ei ole tanssille muuta kuin kolme arki-iltaa. Jumala siunasi ne illat ja antoi minun kehittyä tanssissa niin, että lukion jälkeen pääsin opiskelemaan tanssinopettajaksi Turun Ammattikorkeakoulun Taideakatemiaan.
Minulle tanssin liittyy paljon unelmia, jotka vielä odottavat toteutumista. Mutta edelleen suurin unelmani on elää täysillä Jumalan kanssa, luottaa Häneen 100% ja kertoa kaikille Hänen teoistaan. Nyt tiedän, että tanssi on työkalu toteuttaa tuota unelmaa. Tanssi ei koskaan ole ollut, enkä halua, että siitä koskaan tulee elämäni tarkoitus. Työrukkanen, sitä tanssi minulle on. Työrukkanen Jumalan käytössä, jotta ihmiset oppisivat tuntemaan Hänet.
SUVI SALMENKIVI 